Onhan nyt maailman kirjat sekaisin. Mies tuli kotiin potemaan. Ikuinen luulo omasta korvaamattomuudesta oli pakko heittää syrjään, kun migreeni tai joku muu samankaltainen oireisto iski kesken työpäivän tähän ainutlaatuisen korvaamattomaan henkilöön työpisteessä. ( rankkaa ironiaa )

Ehkä tavaton tapaus herätti mielessäni  ajatuksen, että   sittenkin aika  paljon hänestä välitän, ainakin niin, että jos tuo nyt tuosta viulunsa nurkkaan viskaisi, niin kamalaa se olisi.

Oiva tilaisuus,  tuossa sohvalla maatessaan, tehdä hänelle hissukseen muutama testi, joiden tarkoitus on kartoittaa mielen masennusta ja mielialaongelmia yleensäkin. Ja niitähän löytyy , ihan rutkasti.
Yllättävää, että vastasi kysymyksiin, ja yllättävää, että vastaukset  antoivat kuvan  varsin masentuneesta miehestä, jolla mielen vire oli  tumma ja tunkkainen.

Ahdistusta, levottomuutta , riitaisuutta, muistiongelmia...

Alkoholi, kaiken pahan alku ja juuri, mikä osuus sillä tässä sotkussa on ? Kuka valistaisi näitä keski-ikäisiä, ikänsä pulloa keveästi kallistaneita miehiä aivosolujen tuhoutumisen vaaroista... Mies , jolla älykkyysosamäärä on ollut keskivertokansalaista huomattavasti korkeammalla, on nyt huonomuistinen, potee mielialaongelmia ja hirveää syyllisyyttä, uskaltamatta kuitenkaan tarkemmin tarkastella syitä siihen.

Kun itse  olen joutunut käsittelemään  kipeää menneisyyden painolastia, hän on onnistunut ne toistaiseksi hyvin välttämään.

Olisikohan niin, että olemme tulleet pisteeseen, jossa hän on huomannut, ettei  ylimielisyydellä ja röyhkeydellä ei enää pärjääkään, vaan on uskallettava kohdata itsessä se vajavainen, todellinen minä, jota on onnistuneesti juossut karkuun tähän astisen elämänsä.

 Kun sitten koko elämän möröt yhtä aikaa niskaan hyökkäävät, se ei ole arvattavasti kovin mieltä ylentävää.


En ollut osannut ajatella aiemmin, että mennyt kostea elämäntapa voisi vaikuttaa hänen käytökseensä vanhoilla päivillä noinkin voimallisesti. Itse en ole juonut, olen pärjännyt ilman.

Suhtaudun tällä hetkellä alkoholiin kielteisesti koska olen nähnyt kaiken sen kärsimyksen jota se tuottaa elämään. Mitään hyvää estojen katoamisesta juoman kautta ja  myötä en ole havainnut, vaikka viinin ystävä joskus olen ollutkin. Kurkkuun kaadettuna se aiheuttaa vain päänsärkyä, rahanmenetystä, toilailuja ja katumusta, niin moraalista kuin myöhemmin myös kukkarossa tapahtuvaa kovaa kirvelyä. Useimmilla. 
Kuka meistä on se, joka kehuu, että minä en osaa ottaa alkoa oikein. Suomalainen tabu on se, että juuri mulle se ei ole koskaan ollut ongelma... niin, ei varmaan itse alkon pauloissa olijalle olekaan ollut, sen sijaan läheisille, jotka ovat läträämistä seuranneet, sitten ollut ongelma senkin edestä, joka mielestään sitä nestettä viisaasti osaa käyttää.

Viinahan on viisasten juoma. Niitä viisaita on kovin harvassa. Tässä maassa, ja monessa muussakin.

Mitään houkuttavaa, sellaista,että siihen kannattaisi tuhlata omat ja toisten varat, en ole siitä aineesta löytänyt. Miksi ihmeessä alkoon suhtaudutaan niin positiivisesti?

- keksitttin jopa ylistää punaviinin sisältämiä flavonoideja, että ylituotanto EU-alueella saataisiin tasattua.

Siunattu lama, joka katkaisi punkun kulutuksen ja pakotti viininviljelijät kasvattamaan realistiset määrät rypäleitään, ja hyväksymään entistä pienemmät tulot tynnyreistään ! Mitä tulee flavonoideihin, niin samat hyvät väriaineet ilman saasteita ja kasvinsuojelukemiaa saa puolukasta, mustikasta, mansikasta, ilmaiseksi, metsästä.  

 Kumma, että suomalainen lääkärikunta lähti mukaan siihen keskieuroopasta levinneeseen hömpötykseen, että alko on tarpeen, tai ei ainakaan haitaksi. Moni tutkimus kun toteaa täysin toisin. Flavonoideilla ei kasvateta pois palaneita aivosoluja, valkeasta aivoaineesta, joka on pääosin rasvaa, ja siten alkoholin liuottamaa. Tottahan tuo on sanonta, että viina liuottaa aivot.

Toistaiseksi raitistunut mies on kuitenkin ahdistuneisuudestaan huolimatta enemmän sinut itsensä kanssa näin. Ja vaikkei aina olisikaan , ainakin on järjettömyydessään hiukan enemmän kontrolloitavissa , kun on selvinpäin. 

Jokainen selvä päivä on yksi päivä enemmän ilman viinaa. Loistavaa.

Siitähän pitäisi häntä kehua. Mutta en taida uskaltaa. Tunnen luonteensa, jos jossain kohtaa arvelee olevansa vahvoilla, eikun yrittämään juurikin sitä. 
Ihan kuin kasvattaisin uhmaikäistä lasta, enkä suinkaan  yrittäisi ratkaista kanssaan parisuhteen ongelmia. Kaikki tämä keski-ikäisen , jonkinlaista viidenkympin "ketutusta" potevan miehen kanssa.

Siltä osin elämä on seikkailua kiistämättä. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi on odotettavissa. No, kukapa meistä muutenkaan  tietää minkä puun takaa se mörkö seuraavaksi kurkistaa...?

Jotain keskeistä ihmisenä olemisessa juuri se, että kaikessa hetkellisyydessään on osattava nauttia elämän joka hetkestä, vaikka aina ei tuntuisikaan siltä että siinä mitään nautittavaa on. Olemme sentään elossa, nytkin vedän parhaillaan syvään henkeä, sydän lyö ja sormet tanssivat näppäimillä. 
Naatitaan nyt !