On ollut paha viikko, tosi raskas.

Alituinen jännitys, joka traumaattisten tapahtumien takia on asettunut kehooni kuin kotiinsa, saa kaamoksessa asiat näyttämään yhä synkiltä.

Itkeskelen, olen yksinäinen ja kaipaan kovasti sitä miestä, jonka tunsin kerran, sen terveen ja tavallisen miehen. Sen, jolla ei ollut mielenterveydellisiä ongelmia, sen jonka narsismi pysyi normaalilla tasolla , sen joka ymmärsi rikkovansa ja korjasi asian.

Tämä, joka hän nyt on, on pahuus itse. Kun selittely ilkeilyyn löytyy sadannen kerran viikon sisään mun käytöksestäni, ja vain mun käytöksestäni, en vain enää jaksa.

Olen ahdistunut ja väsynyt. Tiedän, ettei olisi pakko yrittää. Mutta kun  joku takaraivossa tolkuttaa, että on tuo toisenlainenkin ollut ja sisällä SYDÄMESSÄ kolkuttaa, että jospa tuo tulisi uusien lääkitystensä jälkeen parempaan kuntoon, ja toivottu aviollinen auvo aukenisi...

Taidan joulukuisessa harmaudessa olla vain tosi väsynyt  ja neuvoton.

Oma jaksamiseni vetelee viimeisiään, on paljon tekemistä elämässä juuri nyt, eikä lepo ole lepoa, vaan nukun vain pari tuntia yössä.

Mietin kovasti syitä,miksi uni on niin kehnoa, miksi aikoinaan kiputilojeni takia kirjoitettu unilääke ei toimi.

Mutta aina ensimmäisenä ajatusten aallokosta esiin velloo kuvottava muisto miehen vastenmielisestä käytöksestä, kaikesta siitä vastuuttomuudesta ja ivan  ja halveksunnan ryöpystä joka hänen huonosti hoidettujen hampaittensa raosta alati niskaani tulvii. Kunhan vain minä  ensin älyäisin sanoa niin ja näin,  niin hän  ei suuttuisi ja vetäisi aiheesta hernettä nenäänsä, joten siis kun en tiedä etukäteen mitä kulloinkin tulee vastata hänen sanoihinsa, hänellä on oikeus haukkua minut.

Kuin olisin osassa näytelmässä ,joka on minulle todella vastenmielinen.

Karta pahaa ja harrasta hyvää. Nyt juuri ei tee mieli tehdä kumpaakaan. Keho jopa kehottaa ,että älä yritä enää mitään, anna periksi, anna mokoman olla.

Ei minua lainkaan. En ole oma itseni. Onko käymässä niin, että murrun hänen painostuksensa ja sekavuutensa alla ???

Apua..!