No ei tullut kesä, talven keskelle, vaan hirveät paukkupakkaset. Luita hytisyttelevä vilu vallitsee paitsi kodissa ,  myös sen ulkopuolella.

Onneksi uusi vuosi on tuonut mukana uuden ystävän, läheisen joka on laillani kokenut samaa, avioliiton narsistin kanssa.Mielenkiintoisia ajatuksia ja uusi , hyvä ystävyys. Se on hienoa !

Merkittäväksi asian tekee se, että jaamme  jotain muutakin kuin  huonon avioliiton aiheuttamat sisäiset haavat: molemmat olemme löytäneet jo ammoin uskon Korkeimman varjelukseen tässä elämässä yhtä hyvin kuin siinä tulevassa.

On ollut pakko vuosien saatossa todeta, että usko Jumalaan on suurempaa kuin mikään muu, ja että me ihmiset olemme vain pelivälineitä tässä kuviossa, joka on tehty ties minkä kunniaksi.

Me olemme onnistuneesti pilanneet tämän maapallon omilla touhuillamme, ahneuksissamme: pakosta näen tässä samanlaatuisen narsistisen ajattelutavan ihmiskunnassa kuin mitä koen liitossani aviosiippani kanssa. Ahneus ja usko siihen ,että oma viisaus on kylliksi, muuta ei tarvitakaan - mikä samankaltaisuus !

Mutta onneksi olen tullut sinuksi armokäsitteen kanssa: kun olen saanut armon päivittäin, tullut hyväksytyksi vikoineni, on niitä hivenen ollut helpompi myös tuossa synkän hahmon ritarissakin sietää.

Mietin tänään päivällä, kuinka paljon siedän, viitsin, ja jaksan. Oikeastaan olen aika mukiinmenevä akka, loppujen lopuksi.  Kun kerran Jumala, ja hänen rauhansa, ovat kaikkea ymmärrystäni suurempia, ja kuuluvat minullekin, miksi antaisin synkistelijän lannistaa itseni. Tunnen välillä, että hän on itse pahan palveluksessa, kun epäuskoltaan ja huonoilta tavoiltaan ei anna arvoa toiselle, saati tunne arvoa itsessään. 
Kuinka sellainen ihminen olisi kykenevä koskaan ymmärtämään, mitä on olla armahdettu omasta heikkoudestaan ja puutteellisuudestaan, tämä,  joka pässinpäisyyttään hahmottaa oman habituksensa muita korkeammalle, aiheuttaen siten turhaa tuskaa ja kärsimystä. 

Lisäksi havaitsen hänen kieltävän omat tunteensa:  tapansa mukaan  laittaa muut kärsimään oman häpeänsä kierrättämällä tuntemattomia tunteitaan , tässä tapauksessa riidan ja rauhattomuuden kautta.

Tunnen joskus, että olen hänelle se henkilö , jonka niskaan on luvallista kaataa koko se masennus ja itseinho, jonka mennyt huono käytöksensä edelleen hänessä itsessään aiheuttaa. No, eihän se niin pidä tietenkään olla, vaan minkä mahdan, kun on.

Mahdan sen, että tiedostan, etten roskalaatikoksi vapaaehtoisesti ryhdy, vaan kehotan ystävällisesti mutta lujasti kantamaan taakkansa tästä lähin itse, tai kääntymään päivystävän psykiatrin puoleen. 
Itse ilmoitan pitäväni vapaata kuuntelevan korvan ja kaiken kestävän akan paksunahkaisesta ja vähän antavasta, kuluttavasta roolista. Ryhdyn terveesti itsekkääksi !

Siinäpä on uuden vuoden lupausta kerrassaan !