Kuinkas muutenkaan... Nämä viikonloput ovat uuvuttavia.

Kun itse haluaisin olla rauhassa, viettää mukavaa, tavallista, tasaista viikonloppua, mies ottaa nokkiinsa, pitää mykkäkoulua, käyttäytyy älyttömästi, huutaa, ja huutaa mun huutavan.. kenelle ? miehelle joka pitää mulle mykkäkoulua... ?

Herranjestas sentään !

- miten paljon mieluummin olisin viettänyt aikaani tänäänkin liikkuen, ja myöhemmin tehnyt hyvän ruuan.Nyt olemme syöneet uunimakkaran ilman lisukkeita, koska häntä ei kiinnostanut ruveta perunan keittoon, sen sijaan suuresti huomiota herättäen hän teki uunimakkaran, joka tietysti vain kiihdytti nälkää.

- olen aamusta asti ollut hissukseen , kuin kusi sukassa, etten lisää ärsyttäisi  miestä.

Eilinen raivo siitä, että firma, jolla on eittämättä oikeus saada saatavansa ( 10 e) , ei osaa laskuttaa häntä oikein. Ja minä, juutas, olen heidän puolellaan, kertoessani, että hei, heillähän on oikeus laskuttaa antamastaan palvelusta... ei auta kertoa, että näin se vain menee, eikä siinä ole kysymys mielipiteestä, vaan lakiin perustuvasta velvollisuudesta maksaa velkansa ajallaan.

mutta kappas , siitä tulikin mun vaatimukseni. Tämän päiväinen selittelyni ei auttanut sekään. Että en minä niitä rahoja saa, ja että vaikka kuinka laittaisi rahat tilille mutta väärällä viitteellä, eivät ne ylimääräiset rahat siellä näy.

En jaksanut enää palata siihen, että edellinenkin suoritus, jonka vannoi suorittaneensa, tuossahan se lappu köllöttää  sekin odottaen suorittajaansa.

Että ei sekään ole mun vaatimukseni, vaan firman,  jonka palveluita tarvitsee.

Poika makselee riitojen välttämiseksi muutamia hänen laskujaan,  ettei tarvitsisi muitten moista paskaa kuunnella, poikani tietää, että on turhaa yrittää selittää, että pienet rahani menevät perheen elatukseen.

Tuloksena on yleensä huutoa siitä, ettei mun rahani ole ikinä lopussa.

Ei niin, kun en koskaan osta itselleni mitään, vaan kaikki rahankäyttö on päänsärkyyn asti suunnilteltu kuukausi etukäteen, ja perustuu siihen, että itse jaksan päivästä toiseen tehdä kaiken itse, mahdottoman ja mahdollisen.

Raha riittää, kun hillitsen itseni , enkä osta mitään, mitä en todella tarvitse. Samaa niukkuutta lapseni joutuvat kärsimään kuin minäkin, mutta siitä ei puhuta, siitä vain, miten on väärin, etten rahojani, niitä ruokasellaisia, anna hänen vapaaseen kulutukseensa, vaan olen omapäisesti niissä kiinni. pitäen kiinni jokaisesta sentistä, kuin ne olisivat viimeiseni.

Mitään varmaa tässä elämässä ei ole, joten on todennäköistä, että tässäkin kuussa jään oman pikku eläkkeeni lisäksi ilman ruokarahaa, sillä kun hän maksaa vuokran, ja itselle jää sen jälkeen vain X euroa  omaan käyttöön, joka on muuten juuri sen verran kuin saan eläkettä, niin tokihan mun kuuluu avustaa hänen suklaanhimoaan, kahvilassa käyntiään, kustantaa lääkkeet jne

. Moista en ole koskaan häneltä saanut, en yhtä kahvikupillista sen jälkeen ole hänen maksamanaan missään juonut kun olemme yhteen uudelleen muuttaneet. Hän sen sijaan kanssani lukemattomia.
Tämä kaikki  sairaseläkkeelläni, jolla elätän myös lapseni ja ostan tyttäreni kirjat. Mies ei niihinkään talkoisiin osallistu.

Samainen mies kuitenkin ihmettelee, miksi jäätävää kohtelua lapsiltaan saa. Ihmettelee,miksi jää ulkopuoliseksi, miksi hän ei ole kaiken keskipisteenä kuten haluaisi. Mielestäni hän kyllä on kaiken keskipisteenä, toden totta, ihan liikaakin. Kuluttavan, kiduttavan liikaa vaatimuksineen.
Sanopa mielettomälle, että olet mieletön, kokeile, uskooko se..

Eipä olisi mieletön jos uskoisi, vaan hakisi apua ja tervehtyisi.

AAMEN !